sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Ystävämyynti

Hei!

Nyt viikonloppuna järjestettiin Finnish Design Shopissa ystävämyynnit. Lauantaina olin paikalla vasta 10.30 paikkeilla ja suurin osa tavaroista oli jo mennyt. Jäljellä oli vain pitkät kassajonot. Oli siis suhteellisen turha jäädä jonottamaan jonkun muutaman kympin tuotteen takia ja mulla oli vielä Benjamin mukana niin ei olisi ollut niin mukavaa jonottaa reilua tuntia. Päätin tänään mennä sitten hieman aikasemmin jonottamaan josko tällä kertaa olisi saanut jotain konkreettista itselle. On nuo suomalaiset ihmiset hulluja, kun ne jonottavat jo hyvissä ajoin ennen ovien avaamisia ja ovien avauduttua juoksevat hysteerisesti tavaroiden kimppuun. Jotain kuitenkin sain haalittua itsellenikin ja enempää ei olisi käsiin mahtunut. Tarkoituksena oli lähteä hakemaan Kartellin Master tuolia, mutta tulihan siellä tehtyä muutama heräteostoskin. Onneksi näitä tilaisuuksia ei ole tämän useammin. Ei siinä touhussa kestä pääkoppa eikä lompakko. ;D



Yksi ostosksista oli Normann Copenhagenin Lighthouse. Olen katsellut tätä jo pidemmän aikaa eri blogeissa ja ajatellut, että joskus vielä mullakin on tollanen. No nyt se hiipi salakavalasti mukaan ystävämyynnistä. Eikä jäänyt harmittamaan. Tätä voi käyttää niin sisällä kuin ulkona, mutta rivitalo asumisessa en uskalla säilyttää tätä pihalla. 



Sitten tämä, jota varten heräsin aamulla 8 aikaan ja lähdin jonottamaan. Pitkään haaveena on ollut Kartellin Master tuoli. Ajatuksena oli, että se olisi ollut valkoinen mutta valkoista ei ollut tänään saatavilla niin piti tehdä pieni kompromissi. Oltiin visioitu tämä kirjotuspöydän tuoliksi, mutta en raaski hävittää valkoista Robin Dayn tuolia siitä, joten tämä sai jäädä nyt tuohon nurkkaan. Postista myös tipahti tuo ihana The Paper Bag. Se on toistaiseksi vielä tyhjä, mutta olisi ajatuksena laittaa sen sisälle jokin pieni puu. Mutta katsotaan mitä aika tuo tullessaan.



Keittiöstä puuttui yksi ruokapöydän tuoli ja tänään siihenkin asiaan tuli muutos. Oikeestaan vähän vahingossa tarttui Hay Heen beige tuoli. Tuoli näyttää kylläkin harmaalta, vaikka hintalapussa luki beige. Se sopii yhteen jo ennestään meillä olleen Hay Heen nojatuolin kanssa. Mitään raskasta tuolia tuohon ei olisi voinut ostaa, koska se olisi tehnyt muutenkin ahtaasta keittiöstä vieläkin ahtaamman. Jotenkin olen muutenkin tykästynyt Hayn tuotteisiin. Riittäköön nämä nyt hetkeksi.



Pitihän Benjamininkin saada jotain tuliaisia. Sattumalta löytyi vielä häneen väriä oleva Lego palikka. Kyseessä siis on säilytyslaatikko, joka on Lego palikan näköinen. Näitä on muistaakseni kahta eri kokoa, joista tämä on se pienempi. Eli nyt siis on tehty jo pieni kurkahdus Benjaminin huoneeseen. Ei kuitenkaan käännetä tätä korttia vielä kokonaan, koska kaikki on vielä hieman vaiheessa. Pyykkikori tarttui mukaan Tukholman reissulta. Se on House Doctorin tuotteita ja jatkaa huoneen mustavalko raita teemaa. Tästä huoneesta myöhemmin lisää kun saadaan tosiaan palaset paikalleen.




Aiemmassa postauksessa oli puhe tuoste eteisen kenkä ongelmasta. Nyt siihen on tullut helpotusta. Ikeasta löytyi valkoiset muoviset kenkälaatikot. Nämä olivat ainoat, joissa syvyys mitta oli niin pieni että ovi mahtuu vielä kiinni. Jäi kuitenkin mietityttämään, että pitäisikö ostaa vielä toinen sarja? Yksi tuon yksittäisen alle ja loput kaksi noiden kahden viereen oven taakse. Mutta nyt on kengät siististi piilossa ja välioven saa taas kiinni. Ulko-oven tiivisteiden välistä, kun vetää talvella kylmää ilmaa lattialle.



 Tässä taas pieni katsaus viime aikojen tapahtumiin. Kiitos Finnish Design Shop mahtavasta ystävämyynnistä! On tuo vaan hullua miten ihminen hullaantuu näin paljon tavaroista. Ensi vuotta ja uusia ystävämyyntejä odotellessa! Hauskaa sunnuntai iltaa ja mukavaa syyskuun loppua. Kai se syksy on nyt virallisesti tullut :)

-J

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Olohuoneen uudistuksia

Luvattiin edellisessä postauksessa kertoa olohuoneeseen tulleista uudistuksista. Vanha tv-taso sai siirtyä uuden, isomman tieltä. Tasoksi valikoitui Ikean Bestå-sarjan laatikosto. Nyt on kunnolla säilytys tilaa ja jotenkin tuo koko seinän pituinen on niin paljon parempi kuin edellinen lyhyt. Kokonaispituudeksi tuolle tuli 360cm. Olohuone näyttää paljon avarammalta ja isommalta kuin ennen. Vielä ei tuo tunnu ihan valmiilta, oikeat esineet eivät ole löytäneet paikkaansa tuohon päälle ja ehkä seinällä olevat taulut ja kello sijoitetaan uusiksi. Paljon ideoita riittää kummallakin, vielä kun pääsisi yhteisymmärrykseen :D




Olohuone sai takaisin poissa olleen kattovalon. Mieleistä ei aluksi löytynyt, mutta jotain oli keksittävä. Koettiin yhdessä hetkellinen ahaa-elämys ja haettiin Ikeasta kattovalon johto ja My Home- liikkeestä timantin mallinen polttimo. Molemmat haluttiin jotain kevyttä ja siroa valaisinta, joten kriteerit täyttyivät helposti. Sohvapöydälle hankittiin kauan himoitut Iittalan nappula kynttilänjalat. Pieni valkoinen on vielä matkalla, mutta eiköhän sekin saada ensi viikolla.



 Hieman sattumalta kun selailtiin Instagram kuvia, niin tuli vastaan ehkä maailman tyylikkäin kalenteri. Ei vaatinut kovin suurta mietintä aikaa, että ostetaanko vai ei. Kyseessä on siis Suomalainen suunnittelija Turun seudulta nimeltä Jutta Tanninen. Naisen tuotteet tunnetaan paremmin nimellä Jutan by Jutta. Tätä vuotta ei ole enää montaa kuukautta jäljellä, mutta ihastuttiin kalenteriin niin paljon, että se oli saatava. 10€ hintakaan ei päätä huimaa, joten hyvillä mielillä vuoden vaihtuessa tilalle ostetaan uusi kalenteri.

Yhtenä uutena muutoksena kotiimme tuli pitkään harkittu ilmalämpöpumppu. Siitä ei nyt ole mitään kuvaa, mutta nyt voidaan odottaa hyvillä mielin talven pakkasia. Nykyinen suora sähkölämmitys kun ei talvisin ole niitä edullisimpia vaihtoehtoja. :D

Palataan taas asiaan kun saadaan tuo lastenhuone siihen kuntoon, että siellä jotain kuvattavaa ja kerrottavaa on.

Mukavaa ja aurinkoista uutta viikkoa!

- J & M

tiistai 15. syyskuuta 2015

Keittiö

-"Maailmassa on 2 asiaa, rakastaminen ja syöminen."

Seuraavan postauksen myötä tehdään kurkistus kodin sydämeen eli keittiöön. Meidän keittiömme ei ole kovin suuri, muttei kovin pienikään. Se on meidän kokoinen ja tässä tapauksessa myös meidän näköinen. Keittiössämme on vähän vanhaa, vähän uutta ja vähän kompromisseja. Keittiömme ei ole se modernein keittiö, mutta pidämme siitä. Lattian kivijäljitelty muovimatto taas pelastaa siivoamiselta kun Benjamin innostuu paiskomaan ruokaa lattialle. Pienillä esineillä ja yksityiskohdilla olemme tuoneet keittiöön myös jotain uutta.
    Välitilan laatoitus koki pienen uudistuksen muututtuaan beigestä mustaksi. Jotenkin tuo musta oli enemmän meitä kuin beige laatta ihanine kukkakuoseineen. Huumorintajumme tuntien emme halunneet mitään tylsää ja lässyä tekstiä seinään joten - " älä tule paha kakku, tule hyvä kakku", tuntui juuri meiltä. Sopivan kieli poskella väännetty, mutta silti simppeli.


Erilaisia keittiöpyyhkeitä löytyy myös My Home-liikkeestä mistä tämä meidänkin on peräisin. Tietenkin tyyliimme uskollisesti mustavalkoisena. Matto sinäänsä on Ikeasta.


Keittiön kattovalaisin on My Home- liikkeestä ja sen iso kuparinsävyinen polttimo antaa lämpimän valon jonka valoteho riittää kuitenkin arjen tarpeisiin. Keittiön tuolit ovat vanhat koulutuolit, jotka kokivat pienen entisöinnin ja saivat ylleen mattamustan värin.





Halusin keittiön yhdestä seinästä osan maalata mustaksi. Mieleeni juolahti kuitenkin, että mitä jos sen maalaisi liitutaulumaalilla. Ajatuksena ei ollut siihen aluksi mitään kirjoittaa, vaan se oli enemmänkin ajatus, että, jos joskus kiinnostaa kirjoittaa niin mahdollisuus siihen olisi. Lasikuitutapetin pohja antaa hieman haasteelliset mahdollisuudet kirjoittamiseen, koska pinta ei ole tasainen, mutta toimii tämä näinkin.

                         

Ihanat isot kahvikupit ovat My Home-liikkeestä.  Näin syksyn aikaan kun ilmatkin viilenevät, niin mikä olisi mukavampaa, kuin ottaa kuppi kuumaa.


Kiitos aikaisemmista kommenteista! Kaikki palaute on aina tervetullutta. Itseäni häiritsee eniten omat kuvaajan lahjat, tai ehkä enemmän niiden puute. Ajatus valmiista postauksesta on aina päässä, mutta todellisuuden iskiessä huomaan, että ollaan hyvin kaukana siitä mielikuvasta. :D Mutta ehkä jonain päivänä vielä. 


Kodissamme on tapahtunut muutakin uudistusta olohuoneen puolella. Laitetaan niistä jokin pieni pikapostaus myöhemmin, kun kaikki pienet viimeistelyt saadaan mieleisiksi. 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

- J & M





keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Makuuhuone sekä eteinen

Ajattelin yhdistää makuuhuoneen ja eteisen esittelyn samaan postaukseen. Molemmat ovat niin pieniä huoneita ja enemmän tai vähemmän vaiheessa. Niin taitaa olla koko asuntonkin, mutta lisätään tänne aina kun jotain tapahtuu.

Tuulikaappiin ei muuta mahdu kuin muutamat kengät ja seinään kiinnitetyt Normann Copenhagenin naulakot. Kenkien säilytykseen tarvitsisi keksiä jokin siistimpi vaihtoehto kuin tuo lattialla säilyttäminen. Tuo seinän ja karmin välinen tila vaan aiheuttaa siihen hieman haasteita. Eteisen matto on Tukholman tuliaisia muutaman viikon takaa.  Ostimme sen Lagerhousesta huimaan 20€ hintaan ja siitäkin sai vielä 20% hinnasta pois. Ei siis ollut järin vaikea päätös ottaa matto mukaan. :D

Hay Heen tuoli siirtyi olohuoneesta eteiseen ja sai ylleen Handmade by Kotonan tekemän tyynyn ja rinnalleen Ikean pitkulaisen tyynyn. Valopallot ovat My Home liikkeestä.



Meidän makuuhuone ei ole kooltaan järin suuri, joten paljon tavaraa tuo huone ei pidä sisällään. Lattialaminaatti on muista huoneista poiketen tumman ruskea, Vaatekaapin liukuovet on hieman samaa sävyä, joten laminaatin vaihto ei ole vielä ollut tarpeellista. Sänkyhän tuolla vie kaiken tilan, mutta se ei ole meitä häirinnyt. Asunnon toinen makuuhuone on paljon isompi ja halusimme sen lastenhuoneeksi, jotta Benjaminilla olisi tilaa leikkiä. Meidän makuuhuoneen kattovalon tuunasin itse vanhasta Ikean kattovalaisimesta. Lampunvarjostin roskiin, hieman kuparimaalia niskaan ja My Home liikkeestä iso polttimo paikalle. Yöpöydät ovat Ikeasta. Minun naulakkoni on Tigerista, jota hieman fiksasin maalailemalla runkoa  valkoisella. Martan naulakkona toimii kuparimaalilla maalattu harjateräsverkko, johon hän on koukuilla ja metallihenkareilla ripustanut vaatteita ja laukkuja. Makuuhuoneen yleisilmeeseen pitäisi kehitellä jotain uutta, mutta mitä se olisi on vielä mietinnän alla. Katsotaan mitä muutosta makuuhuone tulee kokemaan ja mitä sinne keksitään.






Olohuoneeseen tuli uusi ihana tuttavuus. Kauan kuolattu Playtypen B-poster löysi paikkansa tv-tason vierestä lattialta. Tuntuu kuin se olisi aina ollut siinä.


Ja kuten joku saattoi huomata, niin puhelinkuvat saivat väistyä ja sain kameran lainaan. Ei ole kiva lukea blogia, jossa kuvat ovat huonoja. Seuraavaksi hankintalistalla taitaa ollakkin oma kamera.    

Aurinkoista syksyn alkua kaikille ja toivottavasti pidätte blogista! :)

- J & M

torstai 3. syyskuuta 2015

Olohuone

Mikä paikka kodissa on se johon kaikki ystävät, läheiset ja perheenjäsenet kokoontuvat viettämään aikaa? No olohuone tietenkin.
Aloitamme postaussarjan, jossa esittelemme asuntoamme huone kerrallaan ja tänään kurkistamme olohuoneeseemme ja sen saloihin. Olohuone on meille paikka, jossa vietämme suurimman osan ajastamme. Siksi se onkin paikka, joka elää ja muuttuu jatkuvasti. On hetkiä millon herkkä mieskehoni ei tunne ilmassa hyvää fengshuita tai milloin naaraspuolinen lajitoveri haluaa vain tuoda omaa näkemystä huoneeseen. Olohuoneemme tottelee hyvin pitkälti rauhallista tyyliä ja värimaailma koostuukin mustasta, valkoisesta ja rauhallisista sävyistä. Pienillä yksityiskohdilla pyrimme tuomaan esiin omaa persoonallisuutta ja eloa ympäröivään maailmaan. 




 Eero Aarnion Puppy seilaa pitkin kämppää ja löytyy milloin mistäkin. Tv-taso on vanhempieni      vanha ja sen kohtalolle on toivottavasti tulossa muutosta mahdollisimman pian.


Robin Dayn tuoli on valmistettu  vuonna 1969 ja satuin löytämään yksilön tori.fi:stä.





Uusin tulokas on tuo työpöydän valo ,joka roikkuu hyllystä. Valo on kuparimainen, mutta silti riittävän valaiseva. Lamppu on My Home liikkestä, jossa on tarjolla erikseen johtoja ja polttimoja. Syksyn mittaan liikkeeseen on tulossa myös lisää erilaisia lamppuja.

-J

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Aloitus

Moi.

Olemme parikymppinen sisustuksesta kiinnostunut pariskunta. Ajattelimme perustaa blogin, jossa ihmiset pääsevät tutustumaan ihan tavallisen perheen sisustusideoihin ja näkemyksiin. Kaikki postaukset eivät siis sisällä mitään överikalliita designtuotteita vaan hankimme tuotteita joista pidämme, huolimatta siitä ovatko ne kirpputorilta vai designliikkeestä. Tarvittaessa niitä muokataan mieleisiksi, joten tulevissa postauksissa voi olla myös diy-tuotteita. Kirjoitamme huumoria käyttäen rennolla otteella blogia,johon jokaisen perheellisen on helppo samaistua ja josta kaikki voivat saada inspiraatioita omaan kotiinsa. Blogissa myös piipahdetaan perheen kauniimman osapuolen omistamaaan My Home-  sisustus- ja lahjatavaraliikkeeseen. 

Lyhyestä virsi kaunis. Blogia siis kirjoittaa pariskunta. Toinen ammattinsa puolesta kiinnostunut sisustuksesta ja toinen vain intohimoisena harrastuksena. Asuntomme on 80- neliöinen rivitalokolmio Liedon keskustan kupeessa. 

Hieman vähemmän tärkeää infoa henkilöistä tekstien takaa:

-Juho 24v.
Intohimo sisustukseen on kehkeytynyt jopa pakkomielteeksi. Joskus sairaalloinen perfektionismi asettaa ylitsepääsemättömiä esteitä perheen asunnon sisustuksessa :D

-Martta 22v
Omistaa sisustus- ja lahjatavaraliikkeen kauppakeskus Skanssissa. Työn ohella luen itsekkin paljon blogeja ja seuraan sisustustrendejä. 

Perheeseemme kuuluu lisäksi puolitoistavuotias poika Benjamin ja pieni chihuahua Sira. 


Tervetuloa seuraamaan!