lauantai 24. lokakuuta 2015

Kylpyhuone ja sauna

Olen sen verran riippuvainen saunasta, että en voi elää ilman saunaa. En myöskään voi asua asunnossa jossa ei ole saunaa. Ajattelin nyt kääntää tämän pienen, mutta tärkeän kortin teille lukijat.
 Kylppärille ei ole oikeastaan tehty mitään sen jälkeen kun muutimme tähän. Tuon kapean laatan maalasin mustaksi kun turkoosi ei jotenkin miellyttänyt silmää.








 Sauna sen sijaan koki hieman enemmän muutosta. Purkasin lauteet pois ja jätin vanhat seinäpanelit, jotka hioin vain hieman karheaksi ja käsittelin mustalla saunavahalla. Mustiahan niistä ei tullut, koska paneleissa oli ennestään jo jokin suoja päällä. Eikä tarkoitus ollukkaan mustaa tehdä vaan tummentaa seinät, tehden saunasta pimeämmän. Paneleiden käsittely onnistuikin suhteellisen kivasti ja jälki on nyt hyvinkin elävä tumman ruskea jossa siellä täällä vähän mustaa. Tykkään oikein paljon seinien tummasta ilmeestä.

 Lauteiden paikkaa ei voinut kamalasti muuttaa, koska paneleiden takana olivat lauteiden tukipuut sekä lauteiden alla lämminvesivaraaja. Lauteista halusin vaaleat tuomaan kontrastia tummille seinille. Lauteet tehtiin runkoa myöden itse, jolloin niistä saatiin millilleen juuri sellaiset kun haluttiin. Erona vanhoihin lauteisiin oli, että ylälaudetta kavennettiin hieman ja alalauteeseen tehtiin levennys kohta. Näin saatiin jaloille lisää tilaa. Lisäksi lauteiden korkeuksia muutettiin muutamilla senteillä sopivammaksi. Seinälle teimme selkänojan.

 Vanha saunan valo sai lähteä ja valon korvasin selkänojan taakse ja ylälauteen etuosaan tulleilla ledispoteilla. Nyt kun ylä- ja alalauteen välissä oli ritilä niin lämminvesivaraajakaan ei näy ja ledit valaisevat jalkojakin kivasti. Vanhan kiukaan jätin toistaiseksi. Kiillotin kuoren peilikiiltäväksi ja vaihdoin kiuaskivet. Alle laitoin mustia tavallisia kiuaskiviä ja päälle valkoisia koristekiviä. Sen lisäksi, että ne näyttävät hyvältä niin ne myös antavat huomattavasti pehmeämmät löylyt kuin pelkästään tavallinen kiuaskivi. Sähkölämmitteisessä saunassa kun on ongelmana juuri tuo, että löylyt ovat kipakoita ja kuumia. Nyt löylyt ovat pehmeitä, mutta silti haluttaessa kuumat. 






-J                                                                                                                                                          

torstai 22. lokakuuta 2015

Työnurkkaus + muut kuulumiset

Nyt kun olohuoneessa kaikki muu alkoi olla kunnossa, tuo työpöytä ja sen nurkkaus loisti rumuudella ja sekasorrolla. Tälle oli tehtävä jotain, mutta se mitä sille tehtäisiin olikin toinen asia. Työpöytä piti olla, jotta Martta saa My Homen paperit järjestykseen ja tehtyä tietokoneella työhommia. Ensimmäisenä nurkasta sai häätöpassin lasivitriini. Keittiön suursiivouksen yhteydessä kaappeihin tuli tilaa, joten vitriinillä ei ollut syytä jäädä enää. Toiseksi, ihana Robin Dayn tuoli vaihtoi omistaa ja löytyykin tällä hetkellä jostain päin Oulua uudella onnellisella omistajalla. Myös vanha työpöytä alkoi tympiä, jotenkin se oli liian suuri, liian kiikkerä ja aivan liian keskeneräisen näköinen. 

Oli siis aika alkaa etsiä työpöytää. Vanhan työpöydän pukkijalat lähtivät uudelle omistajalle hyvinkin pian. Uuden pöydän kriteeritkin olivat selvät: valkoinen, pienempi, jykevämpi ja laatikollinen. Viikon verran selasin tori.fi sivua ja kaikkien huonekaluliikkeiden nettisivuja. Kriteeri pituuden suhteen olikin se mikä aiheutti päänvaivaa. Päädyttiin Ikean Micke- sarjan työpöytään. Nyt pöydälle edelleen mahtuu tietokone ja tuo pieni laatikko. Työpöydässä itsessään on nyt laatikostot papereille ja muille lappusille. 


Hayn tuoli siirrettiin keittiöstä uudeksi työpöydän tuoliksi. Nyt alkaa olemaan olkkarissa sellanen fengshui mikä miellyttää isännänkin silmää. Kaikki on järjestyksessä, mutta mitään ei ole silti liikaa eikä yleisilmekkään tunnu ahtaalta. Harjateräsverkko otettiin seinältä pois ja se saakin nyt nojata seinää vasten ja odotella uusia kuvia ja muistilappuja. Tietokoneen alle kirjotusalustan virkaa tuli noudattamaan korkkinen pöytä tabletti. Tuli keittiöön ostettua sellaiset, mutta sinne ei kaikkia neljää kappaletta mennyt joten ajattelin kokeilla sitä tuohon. Työvalona toimii edelleen My Home-liikkeestä ostettu valojohto ja polttimo, jotka roikkuvat harjateräsverkosta. 

Nyt kun iso työpöytä ja vitriini on väistynyt jäi tuolle seinälle enemmän tilaa kuin ennen. Kartellin Master sai jäädä seinustalle, mutta kaverikseen se sai sohvapöydistä pienemmän version. 


Pöytä laitettiin kokeilumielessä siihen ja etsimme sen tilalle uutta pöytää. Muutamia vaihtoehtoja on jo pyöritelty. 

Tuossa nuo mitä on alustavasti mietitty eli Hem Key sivupöytä, &Bros Carry Me Home sivupöytä, Hayn DLM tarjotinpöytä tai Normann Copenhagenin Block tarjoiluvaunu. Nämä nyt tämän hetken lemppareita, mutta pidetään silmät auki muillekkin vaihtoehdoille.  

Loppuun fiilistelykuvia kämpästä talven kolkutellessa ovia. 










-J                                                                                                                                                              



sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Uusi järjestys,uusi nojatuoli ja viikonlopun kuulumiset

Jotain on taas tapahtunut. Martalla oli ensimmäinen vapaa viikonloppu ja lauantaille olikin suunniteltu ohjemaa. Aamusta lähdettiin koko porukan voimin Martan isovanhempien luokse. Sieltä takaisin tullessa piipahdettiin huonekaluliike Finnlandian kautta. Hakusessa on ollut jotain tuon väliaikaisnojatuolin tilalle. Se kun alkoi näyttämään uhkaavasti lopun elkeitä. Finnlandiasta haimme Vitran Eamesta tehdyn halvemman version. Se jotenkin sopii asuntoon paremmin kuin tuo iso musta etäisesti nojatuolia muistuttava tuote. Nyt tosin on ongelmana, että mihin tuo vanha nojatuoli sijoitetaan. Kai sekin tiensä jonnekkin löytää. 


Ajatuksena oli vain kasata tuoli ja siivota asunto, koska meille oli tulossa kavereita kylään. Kaikki ei mennyt niin kuin olimme suunnitelleet, koska keinutuoli ei sopinut vanhan nojatuolin paikalle. Ei sitten millään. Alkuperäinen siivoaminen muuttuikin nyt huoneen uudelleen järjestelyksi. Sohvan paikka muutettiin seinää vasten ja tuo sohvan takana ollu kaapelikela sai jäädä nurkkaan. Parempi paikka keinutuolille löytyi takapihan puoleisen ikkunan edestä. Martta toi myös liikkeestään kuparin värisen metallikorin johon saatiin laitettua tuo torkkupeitto ja koristeeksi valopallot. Tuohonhan saa nyt heitettyä ylimääräisiä koristetyynyjä. Olohuoneen uudelleen järjestys toikin mukavasti vaihtelua ja taas lisätilan tunnetta. Näinhän olohuone on joskus järjestelty, mutta kyllästyimme silloin siihen. Nyt taas järjestys tuntuu erittäinkin mukavalta ja freeshiltä.  Myös työpöydän tuoli vaihtui tuohon nurkassa olleeseen Masteriin jolloin sekin tuli esiin paremmin kuin tuossa tummassa nurkassa. Nurkkaukseen sen sijaan laitettiin tuo Robin Dayn tuoli.




Vihdoin olimme saaneet kämpän siihen kuntoon, että sinne uskalsi vieraita päästää. Martta alkoi tekemään vieraille pientä suolaista purtavaa ainaisten sipsien tilalle. Benjamin meni isovanhempien luo yökylään, jotta meillä olisi hieman aikaa irroitella. Purtavaksi tarjottiin broileriwrapeja, savukalaruisnappeja, mozzarellaleipiä ja katkarapuruisnappeja. Tietenkin boolia unohtamatta. Ilta päättyi baarin jälkeen tyytyväisin mielin kotiin nukkumaan pitkiä yö unia.


Näihin fiilistely kuviin ja tunnelmiin päätetään tällä kertaa. Mukavaa vaikkakin kylmää lokakuun alkua kaikille! Käy lisäämässä itsesi julkiseksi lukijaksi ja samalla tykkäämässä Meiän Koti facebook sivusta niin pysyt ajantasalla uusista postauksista. Jos vielä haluat nähdä jotain extraa niin käykää seuraamassa Instagramissa meiankoti_juho ja marttakaira. Siellä uusimpia kuvia sekä paljon enemmän kuvia kuin mitä blogista löytyy. 











- J & M