lauantai 12. joulukuuta 2015

Rikottu hiljaisuus

Moi!
Tässä on hetki ollut hiljaista, eikä oikeestaan mitään ole tapahtunut. Jotenkin asunnon sisustamiseen on tullut sellainen ähky olo. Ainakin mulla. Tuntuu siltä, että tää alkaa näyttää hyvältä ja ei oikeen ole jaksanut niin intensiivisesti olla kiinnostunut sisustamisesta. Kun ei varsinaisesti ole ollut mitään mitä olis halunnut ostaa asuntoon. Ja muutenkin kun tällä hetkellä on kaikkea muuta tekemistä niin paljon, ei ole oikeen jaksanut keskittyä muuhun kuin kuuntelemaan Martan visioita ja näkemyksiä Benjaminin huoneesta ja muista sisustusasioista. Siinäkin asiassa tosin olen voinut vaikuttaa turhan apaattiselta ja välinpitämättömältä. Ja tuo Benjaminin huone on Martan projektina, johon olen antanut omasta puolestani vapaat kädet enkä siksi ole halunnut pyöriä turhaan jaloissa. Tästä motivaation puutteesta johtuen en ole blogiinkaan mitään kirjotellut. Martta taas ei ole ehtinyt töidensä puolesta.

Nyt kuitenkin on jotain tapahtunut. Pitkään jo olen kuunnellut, että ei ole mitään lattiavalaisinta ja muutenkin olohuoneen valaistus on vähän synkkä. No juu onhan tuo ollut totta. Ihme sinäällään kun itse olen aika valaisinfriikki. Nykyisen kaapelikelan ja m-kokoisen tuplakuplan tilalle oli saatava jotain isompaa ja sellaista mistä lähtee valoa. Mulla on ollut salainen haave. Jonka luulin jäävänkin haaveeksi. Ehdotin Martalle olohuoneeseen haavettani, jolle tuli välittömästi kieltävä vastaus. Kuulemma liian suuri ja hintakaan ei oikein houkuttanut. No, jätin tuon haaveen muhimaan mieleen ja vähän mielessäni suunnittelin tuota haavetta kaikkiin eri paikkoihin. Mulla oli kaks selvää paikkaa mihin tuon sijottaisin, joista toinen oli juuri tuo kaapelikelan paikka. Yhtenä päivänä tuli vastaan tilaisuus toteuttaa haave ja ajattelin, että hei tässä se on. Suostuttelin Martan ja käytiin livenä katsomassa tuota. Muutama päivä myöhemmin tilaus oli tehty ja parin viikon odotus alkoi.

No nyt tuo odotus on ohi ja haaveeni toteutunut. Marttakin on loppuen lopuksi tuon nähtyään aika myyty ja onneksi pidin pääni. Tää on niin täydellinen!!



Siinä sen nyt seisoo ja voin vaan todeta et ei vois paremmin sopia. Oon niiiin tyytyväinen. Tosin vaihdoin alkuperäiset energiansäästölamput Airamin 860lumenen ledipolttimoihin. Halusin  valkoisen värin valolle ja että se on valo kirkas. Nyt se on just eikä melkeen! 




Olkkarin vanha tupla kupla siirty Benjaminin huoneeseen kun siellä ei ollut mitään muuta kuin kattovalo.

Muuta kämpässä ei olekkaan tapatunut. Kaikkea pientä tietenkin on tullut. Muutama fiilistelykuva loppuun. :)





Iloista ja mukavaa Joulun odotusta kaikille!
-J




2 kommenttia:

  1. Valaisin sopii teille täydellisesti :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos:) mä olen ainakin ihastunu siihen ihan älyttömästi:)

    VastaaPoista